Tuottavuuden kohottaminen yritysvalmentajan tuella 

Mistä sitten kannattaisi lähteä liikkeelle? Perusasioista. Tuottavuus syntyy systeemissä, jonka tärkein tekijä on aina ihminen. Tuottavassa systeemissä toteutuvat oikeanlainen palvelutuotannon ja/tai tavaratuotannon ohjausmalli, henkilöstön päivittäiset tuottavuutta edistävät valinnat ja päätökset, toiminnan häiriöttömyys ja tehokas tuotantomenetelmä.

Tuottavuuden kehittäminen onkin mm. seuraavia pieniä suuria asioita:

  • tuottavuuden lainalaisuuksien sisäistämistä
  • jokaisen silmäparin herkistämistä lisäarvon tuottamiselle ja hukalle
  • hyvin toimivan vakiinnuttamista
  • johdon päättäväisyyttä asettaa konkreettinen tavoite muutokselle
  • keinojen keksimistä ja rohkaisemista yrittää
  • puutteiden poistamista ja tinkimättömyyttä siinä tavoitteessa
  • johtamisen ja johdettavana olemisen kehittämistä alkaen itsestä
  • kasvualustasta huolehtimista

Toimiva koeteltu kehittämismalli, kymmenien aiempien tapausten kokemukset, uudet näkökulmat, neutraali osapuoli keskustelujen aktivoijana ja muutoksen innostajana ja lisäksi aina saatavilla oleva tuki muutoksen läpiviemisessä. Tästä kaikesta muodostuu Creolen asiantuntevan neuvonantajan arvo. Pyydä tarjouksemme!